Rala session

TANGOON TARVITAAN KAKSI - miksi sitten parin kuvan ottamiseen tarvitaan kahdeksan?

Kirsi Pärni varaili kuvausaikoja ja lupasi palata.

Pian selvisi mihin olin lupautunut. Kirsi oli järjestänyt paitsi monen ihmisen aikataulut myös Kaapelitehtaan ison hallin, nosturin, pienen varastollisen tavaraa sekä kahvipaussien ajankohdat. 

Selvisi myös, että kuvaamme Cassiuksen ideoiden pohjalta Rala ry:n kuvia. Merikaapelihallin lattialle oli tarkoitus lavastaa rakennusalana rekvisiittaa ja -ammattilaisia. Homma vaikutti päivänselvältä kunhan vain selviämme siitä. 

Ei kun rakentamaan. Anna ja Jaana hoitivat rakentelun Tuukan valvovan silmän alla ja me Janin kanssa kokosimme lavasteiden ympärille suuren osan studion kuvaustekniikkaa. Kamera kiinnitettiin nosturiin ja lähetettiin läppäriin yhdistettynä kohti hallin kattoa. 

Ja sitten kuvaamaan. Mallit puvustettiin ja ohjattiin paikoilleen, valoja testailtiin ja rekvisiittaa siirreltiin kunnes kaikki olivat tyytyväisiä.

Klik klik, parin päivän päätteeksi kuvat olivat purkissa. Tässä vaiheessa, ennen yksinäistä kuvien jälkityöstöä, on hyvä palauttaa mieleen, että kuvien tekeminen on usein vaativaa ryhmätyötä eikä vain ja ainoastaan kuvaajan aikaansaannosta. Ralan kuvaus oli oiva esimerkki siitä miten edetään kohti haluttua lopputulosta. Kiitos onnistuneista kuvista kuuluu koko tiimille:

Anna Masanti, Rala
Anna Pirkola, stailaaja
Eija Anteroinen, Cassius
Jaana Niittynen, co-stailaaja
Jani Tenhunen, kuvaajan assari
Kirsi Pärni, Left and Right
Maija Nikkonen-Hilli, Cassius
Tuukka Tujula, Cassius
Sekä mallit!
Kamera ja tarina Timo Junttila